Tero Ahtola Joka päivä oppii jotain uutta!

Autovero ja päästöt

Puheet autoilun päästöistä on haukannut suuren  määrän huomiota keskusteluissa.

Nyt vaalien alla näkee uutisia ratkaisu ehdotuksista.

Kokoomus esitteli puolueen ilmasto- ja ympäristö-ohjelmaansa kuluneella viikolla.

Tuossa siis linkki uuden suomen uutiseen aiheesta, eikä koko ohjelmaa, mutta  siitä pääsee aiheeseen.

 

Viimeaikoina on nähty paljon ulostuloja, joissa esitetään päästöjen pienentämiseen ratkaisuksi autojen vaihtoa uudempiin vähäpäästöisiin.

 

Ja esimerkiksi Kokoomus uudessa ohjelmassaan vauhdittaisi tuota poistamalla autoveron ja siirtämällä tuon miljardin verovajeen auton käyttöön, eli polttoaineisiin ja käyttömaksuihin, tai mahdollisesti johonkin uusiin veroihin autoilijoille ruuhkaisemmille seuduille.

 

Mutta pienentääkö uuden auton osto kokonaispäästöjä?

Omakohtainen kokemus jokusen vuoden automyynnistä on, että uusiin autoihin tulee yleensä uudehkoja autoja vaihdossa ja hyvin harvoin vaihtoauto on sieltä elinkaaren loppupäästä.

 

Mikäli autovero poistettaisiin, niin uuden auton ostajat saisivat samalla rahalla hieman isomman auton ja toisaalta moni joka on ennen ostanut uudehkoja käytettyjä voisi siirtyä ostamaan uusia autoja.

 

Kummallekaan ryhmälle ei välttämättä olisi maailman loppu se, että käyttö hieman kallistuisi.

 

Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa ajaa niillä vanhoilla autoilla, kun ei ole varaa uuteen ja heille käytön kallistuminen olisi suoraan pois muista päivittäisostoista ja sitä kautta kulutuksesta, eli myös työllistyksestä.

 

Mutta palataan tuohon uuteen autoon.

Laitan pari linkkiä tähän alle:

 

ELinkaaren päästöt

Uuden todelliset päästöt

Eli kun menet autokauppaan ja ihastut kivaan uuteen autoon ja annat 5v vanhan autosi vaihdossa ja toisella puolella maailmaa tehtaalle napsahtaa tilaus uudesta autosta, joka sinua varten rakennetaan ja siihen materiaalit maaperästä kaivetaan ja ymmärrät, että se vaihdossa antamasi autosi jatkaa saastuttamista joka tapauksessa vielä 15 vuotta, niin oletko laskenut, että montako kymmentä tuhatta kilometriä sillä uudella pitää ajaa, jotta pääset edes nolliin aiheuttamassasi päästökuormassa.

 

ELinkaaren loppupäässä olevan auton vaihto uuteen vähäpäästöiseen voidaan katsoa mielestäni ympäristötekona, mutta autoveron poistolla ei juurikaan tuohon ole vaikutusta.

Yleensä siihen on syynsä, miksi ajetaan vanhalla autolla, eli ei ole rahaa. Siksi verokikkailulla on vaikea saada lisää uuden auton ostajia ryhmästä, jotka ajavat vanhimmilla autoilla.

 

Ottaen huomioon, minkä kokoinen on päästökuormamme koko maailmaa huomioiden, olen sitä mieltä, että me emme voi mitenkään merkittävästi nopealla aikataululla vaikuttaa mitenkään maailman päästöihin.

 

Autoveromme on kuitenkin korkea ja olisi suotava siitä päästä eroon, ihan turvallisuudenkin nimissä, joten autoveron poisto jokunen % vuosittain olisi keino, joka rauhoittaisi autoalan lopullisena ratkaisuna.

Tuolle miljardin vajeelle vaan pitäisi keksiä, että mistä se otetaan.

Jos autoilusta peritään nyt 7-8miljardia vuodessa ja siitä tiestöön palautetaan 1,5 miljardia, niin ehkä sitä korvaavaa miljardia voisi haeskella jostain muualta, kun niiden lompakosta, jotka ajavat pitkää työmatkaa vanhalla autolla, kun ei uuteen ole varaa.

Ottaen huomioon alkavan laskusuhdanteen ja huomioiden sen, että lasku ajoittuu ajankohtaan, jossa EKP ei ole kyennyt vielä normalisoimaan edellisen kriisin vahinkoa, eli nostamaan korkoa kestävälle tasolle, niin en ajoittaisi tämän mittaluokan verokikkailuja ihan seuraavalle parille vuodelle, joiden aikana nähdään, kuinka massiivinen syöksy talouteen tällä kertaa tulee.

Muistakaa myös, että autoveron poisto olisi devalvaatio nykyiselle autollesi, eli myös sen hinta laskee ja väliraha uuteen ei välttämättä paljoa muutu.

 

 On  kurja nähdä jopa hallituspuolueilta varsin populistisia helppoja ratkaisuja ja varsinkin siinä muodossa, että oltaisiin alentamassa veroa, vaikka oikeasti suurimmalle osalle auton käyttäjistä ollaan sitä nostamassa, kuten Kokoomuksen uudessa ohjelmassa.

 

Pitkän jaarittelun lopuksi väärinkäsityksien välttämiseksi sanon, että kannatan ehdottomasti autoveron poistoa, mutta se ei ole mikään ratkaisu päästöihin ja missään tapauksessa Suomessa ei voida auton käyttöä enää enempää nostaa, kuten Kokoomus ehdottaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset