Tero Ahtola Suomi takaisin!

Mikä on Perussuomalaisten EU kanta nykyään?

Kymmenen vuotta sitten kuulimme toistuvasti slougania ”missä eu siellä ongelma”. EU:n ja euron hyvistä ja huonoista puolista käytiin keskustelua julkisesti.

Siitä seurasi vuonna 2011 jytky ja Persut sai 23% äänistä. Suomessa EU kriittisiä ihmisiä on 30-40% ja kun äänestämässä kävi 65% niin tuo 23% kannatus on selkeästi linjassa.

Hallitusvastuuta ei kuitenkaan tullut ja kannatus tippui 2015 vaaleissa 17,7 prosenttiin. Ilmeisesti ihmiset pettyivät kun ei 2011 ei menty hallitukseen ja 2015 pettyi entisestään kun hallitukseen mentyä se EU kriittisyys suli yhä edelleen.

Kahden jytkyn kausilla on menty takaamaan EU pankkien lainoja ja yhteisvastuu kasvanut. Tällä kaudella pankkiunioni saanut vihreää valoa, eli yhä edelleen yhteisvastuu kasvamassa kohti liittovaltiota.

Miten tässä nyt näin on käynyt?

Liittovaltiokehitys on ottanut loppukirin vuosikymmenien maratoonissa.

Muualla EU:ssa tätä ollaan herätty vastustamaan ja valtaan on noussut yhä useampia EU kriittisiä puolueita.

Jostain syystä Suomessa on hiljaista. Laura Huhtasaari  presidenttivaalikampanjoinnissa tätä koitti nostaa esiin, mutta eipä siitä muut keskusteluun ryhtynyt.

Nyt tuo Perussuomalaisten % on alle kymmenen gallupeissa.

Edelleen Suomessa olisi ne 30-40% jonkin verran eu-kriittisiä, joista 65 äänestysprosentilla olisi yli 20% kannatus saatavissa.

Ajankohta olisi mitä parhain tuoda esiin tuota liittovaltion etenemistä ja sen haitoista meille, sekä tietenkin euron meille tuomista ongelmista, sekä meneillään olevasta kriisistä, jossa korot on edelleen nollissa ja biljoonaelvytys päällä ja samaan aikaan valtiot sen kun velkaantuu lisää, vaikka palveluita karsitaan ja keskitetään.

EU on hidas ja kankea ja se tekee haittaa meidän ja koko EU alueen kilpailukyvylle maailmalla.

Tästä erinomainen esimerkki maahanmuuttopolitiikka. Sipilä on kohta 3 vuotta odottanut EU tason ratkaisua asiaan ja sinä aikana ja tästä eteenpäin maahamme lompsii ihmisiä nauttimaan rehevistä palveluistamme vastikkeettomasti papereilla tai ilman. Oli tarvetta tai ei.

Eli kolme vuotta hukattu, koska ne EU tason ratkaisut kestää ja tässä maahanmuuttoasiassa sitä ei tule koskaan. EU:ssa on maita, jotka eivät suostu ottamaan pakolaisia siinä määrin kun esim Saksa ja siksi sitä ratkaisua ei tule. EI KOSKAAN! EU tason ratkaisut vaatii jäsenmaiden yksimielisen päätöksen ja tässä asiassa sitä ei tule.

Tästä syystä liittovaltiota aletaan nyt ajaa oikein urakalla, koska kaikki ymmärtävät, että koko EU kärsii, kun asioihin ei saada ratkaisuja. Olisi helpompi liittovaltiossa, koska silloin ei jäsenmailta enää mitään kyseltäisi näissä asioissa.

Kaikki ymmärtävät, että liittovaltiota ei voi näillä nykyisillä jäsenmailla tulla ja pitäisi ymmärtää, että nykymallilla ei ole järkevä jatkaa edellä mainituista syistä.

EU:n on pakko jakautua jollain tasolla ja samoin euron, joka ei voi mitenkään toimia kun jäsenmaiden taloudet on niin erilaisia. Jossain tarvittaisiin elvytystä ja toisaalla koronnostoa, niin miten toimitaan, kun eurossa voi tarjota vain samaa lääkettä kaikille kerralla? Mahdoton yhtälö ja erittäin helppo tuoda ymmärrettävästi esiin. Vai onko jollain ratkaisu tuohon euron ongelmaan?

Näistä euron ja eu:n ongelmista ei kuulla mitään mediassa? Ei kerrassaan mitään, muutamaan vuoteen enää. Henkilökohtaisesti uskon, että Persujen kannatus on pudonnut 23 tasolta alle kymppiin tästä syystä.

Maahanmuutto on yksi tärkeä asia Persuille ja siitä ollaan oltu äänessä, mutta ihmettelen, että miksi sitä ei ole tuotu esiin, että maahanmuttoon ei tule ratkaisua, koska hallitus odottaa mitä eu tekee.

Olisi helppo vetää aasinsilta EU:n tuomaan ongelmaan. Miksi näin ei tehdä?

Kannatus palaa vain palauttamalla EU ja euro kritiikki julkisuuteen.

Jos EU:n mukana tuomista ongelmista halutaan niskanpäälle, niin se tie on ensin suurimmaksi oppositiopuolueeksi avaamaan keskustelua EU:n ongelmista ja EURON toimimattomuudesta, sekä liittovaltiokehityksestä.

Tietoisuuden levitessä näistä asioista julkisella keskustelulla EU kriittisyys kasvaa ja hyvän oppositiokauden jälkeen ei isot puolueet voi Persuja enää sulkea pois hallituksesta.

Korjatkaa jos olen väärässä

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

et varmaan ole täysin väärässä. Luulen että EU- ja EUROkritiikkiä on aika vaikea saada läpi mediassa.

Ainakaan niin että käytäisiin kiihkotonta ja järkevää keskustelua ilman että kriittiset leimattaisiin jollakin tapaa negatiivisiksi ihmisiksi

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Miten luulisit Perussuomalaisten pärjäävän samassa hallituksessa muutaman unionmyönteisen puolueen kanssa? Paremmin kuin viime kerralla, vai samaan tapaan?

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Itse antaisin kansan päättää. Jos eu:n ja euron ongelmista ja niiden korjaamisesta liittovaltiolla käytäisiin avointa keskustelua leimaamatta toista osapuolta populistisena jotenkin alempiarvoiseksi, niin tyytyisin täysin kansan ratkaisuun.

Oppositiossa tai hallituksessa, molemmissa voi vaikuttaa. Monissa eu maissa hallitus on joutunut lähentymään kansanmielisiä näkemyksiä maahanmuuttopolitiikassa vaikka tuo kansanmielinen puolue on oppositiossa.

Mulle on ihan sama kuka on hallituksessa. Mulle riittää että asiat sujuvat Suomen kannalta niin hyvin kun voi.

Nyt ei suju ja tulevaisuudessa huomattavasti huonommin tätä menoa

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Blogisti on oikeassa pohdinnassaan.

Mutta miten päästä esille mediaassa nykytilanteessa.

Manu, uskoakseni paljonkin paremmin kuin viime kerralla. Ei kannata hyväksyä ohjelmaa, jota ei tiedä pystyvänsä noudattamaan. Ja ohjelman on oltava kompromissi muidenkin kuin persujen osalta.

Halla-aholta toivoisin nykyistä enemmän räväkkyyttä. Nykyisin nämä leberaalit levittävät totuutena virheellisiä tietoja persujen ohjelmasta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Lisäisikö Halla-ahon räväkkyys hallitusyhteistyö haluja muissa puolueissa? Uskoakseni PS:stä pitäisi tulla selvästi suurin puolue saadakseen linjalleen myötäilijöitä muista puolueista. Nyt se on jokseenkin yksin ja siksi oppositiossa.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Manu, ei ole kyse hallitusyhteistyöhaluista, vaan persujen oikeiden mielipiteiden paremmasta esilletuomisesta, joka taas lisäisi suosiota. Ja se taas lisäisi sitä yhteistyöhalukkuutta sillä "demokratiassa" voittajat tulee huomioida.

Ja mielestäni persuilla on hyvä ohjelma. Vaikken itse persu olekkaan. Mutta muidenkin oikeassa olo tulee tarvittaessa myöntää.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #6

Ymmärtääkseni Perussuomalaisille tärkeimmät kysymykset, maahanmuutto ja eu-kriittisyys ovat äänestäjillä hyvin tiedossa. Halla-ahon viimeisimmät lievennykset eu-jäsenyydestä ja siitä eroamisesta saattavat hämmentää äänestäjiä.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #7

Manu, ne ovat tiedossa sellaisina kuin "suvaitsevaiset" niiden haluavat olevan eli virheellisinä.
Te väitätte persujen olevan "maahanmuuttovastaisia" ja julistatte asiaa sellaisena. Asia ei kuitenkaan ole niin. He ovat hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan ja kannattavat rajavalvontaa - ei rajat kiinni - politiikkaa.
Eivätkä he ole käsittääkseni koskaan olleetkaan EU-vastaisia, vaan EU-kriittisiä. Eivät kannata mm. syvää liittovaltiota, jossa vain suurilla on määräysvalta. Ns. yksimielisyyttä edellyttävät päätökset eivät siitä syystä etenekkään tai etenevät hitaasti sillä äsenvaltiot ovat niin erilaisia. Oikeastaan EU liittovaltiona sopii vain Saksalle ja Ranskalle, varauksin Espanjalle. Englanti tajusikin lähteä siitä pois.
Suomelle liittovaltio ei mielestäni sovi ollenkaan. Kauppaliitto kylläkin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

...sellaisina kuin "suvaitsevaiset" .... Te väitätte persujen olevan " maahanmuuttovastaisia ".... Aika paljon lainausmerkkejä. Aika paljon ristiriitaisuutta, ohjelmallist sellaista, ja sitten vielä käsittämätöntä potaskaa.
Jos tekin suvaitsette maahanmuuttajia niin lakatkaa kutsunasta muita suvaitsevaisiksi lainausmerkeissä tai ilman.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #30

Ystäväni Sini!

Kommenttisi on mielestäni katkeileva ja erittäin epälooginen.

Kerrotko mikä tekstissäni on "käsittämätöntä potaskaa".

Ja en kuulu ryhmään "te" sillä en ole persu kuten en minkään muunkaan puolueen jäsen. Mutta suvatsevaisuudella ja suvatsevaisuudella on eroa. Persut eivät pidä (suvaitse) hallitsematonta maahanmuuttoa ilman rajakontrollia ja olen ymmärtänyt, että sinä taas näet, että maahanmuuton/ turvapaikanhaun tulisi olla vapaata ja rajoituksetonta.

Vai olenko käsittänyt väärin?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #36

Olet. Ja persut nimenomaan levittävät hännystelijöidensä kera valheita. Mutta jos viihdyt siinä maailmassa niin fine.
Yksikään ihminen Suomessa ei halua hallitsematonta maahanmuuttoa. Se tarkoittaisi ettei olisi passintarkastuksia eikä mitään turvapaikanhakuprosesseja tarvittaisi. Se myös tarkoittaisi että natsit potkisivat ulos Suomesta kaikki kunnolliset ja tunnolliset kansalaiset jotka tätä maata pystyssä pitävät ja tunnelmaa siedettävänä ja luontoa edes osittain suojeltuna ja sivistyslaitokset edes kituuttaen pystyssä ja turvallisuus edes jotenkin taattuna.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Jostain syystä Suomessa on hiljaista. Laura Huhtasaari presidenttivaalikampanjoinnissa tätä koitti nostaa esiin, mutta eipä siitä muut keskusteluun ryhtynyt."

Kyllä istuva Presidentti otti kantaa, mutta ei Yle lähetyksissä vaan Alfa Tv:n pitkässä haastattelussa. Niinistö totesi, että Suomen pitää olla hyvin varovainen EU:n yhteisvastuista joita tietty taho ajaa EU:ssa, se ei ole Suomen etu. Mutta painotti sen jälkeen, että "jos" Eu:ssa vallitsisi yksimielisyys ja turvattaisiin takuut, olisi suhtautuminen toinen. Mutta sitä yksimielisyyttä ei tahdo löytyä EU:sta. Kyllä sitä EU kritiikkiä löytyy näemmä myös muualtakin.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Presidentti Niinistö tiedostaa pulmat, joita eu ja euro meille tulevaisuudessa tuo ja tarjosi hallitukselle apua noiden ongelmien pohdintaan.

Orpo torppasi tylysti, että ei tarvetta, koska Suomi on eurossa ja pysyy.

Tämä kuvastaa juuri sitä nykytilannetta. Mitään säröääniä tai kritiikkiä ei hyväksy vaikka kuinka ilmeisiä ongelmat olisi.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"EU on hidas ja kankea ja se tekee haittaa meidän ja koko EU alueen kilpailukyvylle maailmalla."

EU ja EMU ovat merkinneet sitä, että suomalaisen vientiteollisuuden on ollut pakko tehostaa toimintaansa, kun devalvaatiotyökalua ei enää ole käytettävissä. Erityisesti puunjalostus saa tässä hatunnoston kilpailukyvyn kohentamisesta ja uuden kehittämisestä. Vaikka moni kaipaakin markkaa takaisin, niin se olisi jättiaskel taaksepäin.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Kuka kaipaa markkaa takaisin?

Eurossa on ongelmat, jotka mainitsin kirjoituksessa. Ja eu:ssa tuo kankeus.

Näiden tosiasioiden tiedostaminen ja näihin ongelmiin ratkaisujen pohtiminen ei tarkoita markan takaisin haluamista.

Mutta onko sulla nyt heittää jotain ratkaisua edellä mainittujen ongelmien korjaamiseksi, muuta kun alueen jonkinasteinen hajoaminen, tai liittovaltio, tai oletko kenties sitä mieltä, että nuo ongelmat ei tarvitse remonttia?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Kuka kaipaa markkaa takaisin?"

Esim. Vesa Levonen tuossa alla. Tai jos ei spesifisesti markkaa, niin kansallista valuuttaa kuitenkin.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola Vastaus kommenttiin #13

Onko muita vaihtoehtoja korjata euron ongelma, kun liittovaltio ja yhteinen valtionvarainministeriö, tai euroalueen jonkinasteinen jakaminen?

Oletko sitä mieltä, että jos meidän vientituote ei mene maailmalla kaupaksi vaikka olisi kuinka kehittynyt ja hyvä, sen takia, että Saksan ylikuuma talous pitää euron arvoa meille liian korkealla, niin se ei ole mikään ongelma ja että siihen on viisasta hakea korjausta kilpailemalla jäsenmaiden kanssa siitä, kuka saa kansansa tekemään pisintä päivää pienimmällä palkalla, eli tämä Sipilän kiky?

On aika naiivia mielestäni ajatella, että olisimme niin ylivertainen kansa, että pystyisimme tekemään niin ainutlaatuisia tuotteita, jotta saisimme niitä myytyä jopa huomattavasti kalliimmalla hinnalla kun muut.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #14

"...että pystyisimme tekemään niin ainutlaatuisia tuotteita, jotta saisimme niitä myytyä jopa huomattavasti kalliimmalla hinnalla kun muut."

Jos muut tekevät samoja tuotteita, ne eivät ole ainutlaatuisia.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola Vastaus kommenttiin #16

Jos ei ole vastausta kysymykseen, niin ei viittittäs lapsellista viisasteluakaan sitten kirjoittaa.

Ihmettelen ihmisiä, jotka niin kovin varmoja on eun ja euron hyvyydestä, mutta ei millään lailla kykene perustelemaan kantojaan.

Sitten kun persu heittää perustellun kysymyksen vaikka euron ongelmista, niin sitä pidetään populistisena höpinänä.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #18

"Sitten kun persu heittää perustellun kysymyksen vaikka euron ongelmista, niin sitä pidetään populistisena höpinänä."

Tero, missä olen niin sanonut. Sanoin ainoastaan, että jos sinulla on ainutlaatuinen tuote, niin se tarkoittaa sitä, että muilla sitä ei ole.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #16

Ylihintainen valuutta aiheuttaa kuitenkin ongelmia viennille, euron arvo kun ei vaihtele Suomen talouden mukaan vaan lähinnä Saksan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

Mikä ongelma olisi Suomelle kansallisesta valuutasta, Ruotsilla ei ainakaan suurempia ongelmia ole valuutansa kanssa?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #15

Ruotsi on pannut asiansa kuntoon jo yli kymmenen vuotta sitten. Mm. luopunut yleissitovista työehtosopimuksista. Ei Ruotsin viimeaikaista menestystä voi perustella omalla valuutalla, vaikka Väyrynen niin mielellään tekeekin.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola Vastaus kommenttiin #17

Ruotsi on estänyt kruunun arvon nousun liian korkeaksi ja viimeisen 5 vuoden kuluessa kruunu on heikentynyt euroon nähden 25% vaikka euro on tullut alas dollariin nähden vielä enemmän.

Kruunua on heikentänyt keskuspankin rahapoliittiset toimet korkojen kanssa.

Menee ikean sohvat aika paljon erilailla kaupaksi kun halpenee 25% vaikkakin banaanit voi samalla kallistua.

Kumpi vaikuttaa ikean sohvan myyntiin ulkomaille enemmän. se että maksaako se tuhat euroa vai 750 euroa vai se, että onko siellä tehtaassa minkälainen sopimus duunarilla?

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola Vastaus kommenttiin #25

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?program...

Pari poimintaa:

"Tänä vuonna kruunua on ajanut erityisesti alaspäin se, että Ruotsin keskuspankki on painanut kaasupoljinta painamalla lisää rahaa ja työntämällä lisää rahaa markkinoille, toteaa Jussi Hiljanen. Keskuspankki on myös painanut lyhyet korot hyvin negatiivisille tasoille."

Ruotsi on siis kyennyt hallitsemaan valuuttansa arvon ja siitä on seurannut tämä:

"Euromaihin myyvät ruotsalaiset vientiyritykset ovat osin hyötyneet kruunun heikentyneestä eurokurssista. Kysyntä on vilkastunut, tosin varsinaisia voittajia ovat vain ne vientiyritykset, joiden tuotantokustannukset realisoituvat ja maksetaan kruunuissa."

Samoilla keinoilla euroalueen vienti saatiin hetkellisesti taas kuntoon, eli manipuloimalla valuutan arvoa alas miinuskoroilla ja lisäämällä rahan/velan määrää.

Myös Suomen talous tästä hyötyi kun euro tuli 30% alas suhteessa dollariin 2014 keväällä ja alkoi heti näkyä viennissämme.

Valuutanarvo teki sen.

Meinaatko vakavissasi, että se yleissitovuus on ratkaisevampi seikka ruotsissa, kun se, että maksaako ne sohvat tonnin vai kaks?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #25

IKEA:n tuotteet ovat huono esimerkki, koska niitä ei valmisteta Ruotsissa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Yhdyn blogistin näkemykseen siitä, että "euro ei voi mitenkään toimia, kun jäsenmaiden taloudet on niin erilaisia. Jossain tarvittaisiin elvytystä ja toisaalla koronnostoa."

Tähän löytyy ratkaisu siitä, että Euroopan raha- ja talousliitto on uudistettava hallitusti. Ensin edetään niin, että euron rinnalle otetaan kansalliset valuutat, joihin sidotaan kunkin jäsenvaltion talous. Euro toimii ns. yleisvaluuttana, ettei järjestelmä aiheuta hallitsemattomia shokkeja. Kun tilanne saadaan tätä kautta hallintaan, myöhemmin voidaan katsoa, onko euro syytä purkaa kokonaan vai pidetäänkö se kansallisten valuuttojen rinnalla.

Tilanne on varsin akuutti, koska Italia voi kaataa euron ja se riski on tällä hetkellä todellinen. Jos Italia sen tekisi, niin tästä koituisi suuria ongelmia koko ns. eurotaloudelle ja Suomessakin monella olisi hätä kädessä. Eurosta eroaminen on jokaiselle jäsenvaltiolle mahdollinen sen oman perustuslain puitteissa eikä kukaan voi sitä estää. EU-lainsäädännöllä ei voi kävellä kenenkään yksittäisen jäsenvaltion perustuslain ylitse. Eurosta lähteminen ei kuitenkaan ole järkevää yksin, vaan päätös pitää pystyä tekemään yhdessä muiden rahaliittoon kuuluvien jäsenvaltioiden kesken. Tulen nostamaan asian esille.

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Perussuomalaiset eivät saaneet vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 23 prosentin kannatusta vaan luku oli 19,05 ja kolmas sija. Kävivät kyllä gallup-johdossa vaalien jälkeen, mutta se on eri asia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2011

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2011/kymi_puolue...

Ylen tulospalvelussa luki 23% toinen sija, mutta olinkin vahingossa katsonut uudenmaan lukua, joka oli tuo 23%

Pahoittelen virhettä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persuilla on nuo kaksi isoa agendaa, eikä sitten muuta.

Kansa tietää aivan varmasti ne molemmat, jos tehtäisiin kysely asiasta, niin väitän, että nuo kaksi asiaa yhdistetään varmasti persuihin, eli siinä ei ole mitään ongelmaa.

Tässä kohtaa jo tyhmempikin tajuaa, että jos puolue ajaa juuri noita kahta asiaa, ja kannatus silti laskee, niin kyse on siitä, että äänestäjä ei arvota noota asioita niin korkealle, että persuja äänestäisi.

Toinen mikö vie ääniä on huono imago, Halla-ahon imago ja lukuisat töppäilyt ja ala-arvoinen kielenkäyttö.

Äänestäjä arvottaa monet muut asiat tällä hetkellä korkeammalle, sisäpolitiikka, työllisyys, sote ja monet muut asiat kiinnostavat äänestjää paljon enemmän.

Lisäksi kukaan ei usko, että persut enää pääsevät asioista päättämään, joten ääni menee hukkaan.

Kaksi asiaa, jotka ovat persuille elintärkeitä, mutta kansalaisille ei niinkään, johtaa siihen, että kannatus edelleen laskee, ja muutosta ei parempaan näy.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Persujen kannatus on laskenut aika lailla samassa suhteessa, kun julkinen eu kritiikki.

Montako kertaa viimisen vuoden aikana olet nähnyt jonkun persuedustajan mediassa kritisoivan euta tai euroa, jos nyt pressavaalit jätetään pois?

Perussuomalainen Suomi faceryhmässä luotiin kysely, että pitäisikö puolueen terävöittää eu-kritiikkiä, niin lähes 100% on vastannut kyllä.

Kyseessä on siis juuri persukannattajien ryhmä.

Kyselyn tulos puoltaa näkemystäni, mutta voin toki olla osittain tai kokonaan väärässä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Varmasti juu, mutta kun kyse onkin vain persukannattajista, ei se kannatus nouse enää tuosta juurikaan, ei suomalaiset halua erota EU:sta, eikä se ole äänestäjälle nyt akuutti tilanne.

EU on melko sekava ja huonostikin toimiva, mutta tavalliselle tallaajalle se ei näyttele elämässä kovinkaan suurta osaa, tietysti EU vaikuttaa kaikkeen päätöksentekoon, mutta kotimaan puolueiden toiminta on kiinnostavampaa äänestäjälle.

Persujen ongelma on juuri tässä, että kyseessä ei ole äänestäjän silmissä enää yleispuolue, Soini sen sellaiseksi sai äänestäjälle kaupattua, mutta Halla-aho vei sen parin asian puolueeksi takaisin, ja se ei vaan nyt enää riitä.

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

No juu kyse on persukannattajista tietenkin ja niitä on riittävästi jytkyyn, kuten on nähty,

https://yle.fi/uutiset/3-9268198

Puolueen kannatus romahti jo paljon ennen, kun Halla-aho imoittautui pj kisaan.
"EU on melko sekava ja huonostikin toimiva, mutta tavalliselle tallaajalle se ei näyttele elämässä kovinkaan suurta osaa"

Ei näyttele juu kun ei minkäänlaista keskustelua käydä sen hyvistä ja huonoista puolista.

Jopa neljännes kansasta Suomessa pitää euta todella huonona ja sekin riittäisi suurimmaksi puolueeksi.

Usko vaan on mennyt kun se eu kriittisyys on hukkunut kuin pieru saharaan ja uskottavuus siinä samalla.

Miksi eu kriittinen äänestäisi persua, kun kaksi kertaa tehty oharit ja liittovaltio näkyy kiikarissa aina vaan isompana?

Se eu kritiikin palauttaminen on ainoa asia, millä persut voi nousta.

Yhdenkin asian puolue voi olla vahva, mutta kaksi riittää jo pitkälle. Nyt toinen niistä on jäänyt unholaan.

EU on asia, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun politiikkaan Suomessa. Aivan kaikkeen. Kuten myös euro.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Euro valuutta otettiin käyttöön yli 16 vuotta sitten, EU:ssa ollaan oltu parin vuoden päästä 30 vuotta.

Toisin sanoen vähintään toista sukupolvea mennyt EU:ssa, tällä hetkellä työelämään siirtyy kansalaisia jotka ei markasta tiedä mitään.

EU eroa vaativat tarjoavat lähes poikkeuksetta vaihtoehdoksi keinoja mitä oli ennen EU:ta. Oletteko aivan varma ettei maailma ole tällä välin muuttunut?

Ei EU ole mikään ideaali rakenne, mutta minä sitten on? Oliko Suomi ennen EU:ta sen parempi? Ehkä erilainen, mutta mikä nyt ei muuttuisi 30 vuodessa? Joku siellä jo miettii että ”ainakin Suomi oli itsenäinen” ja niille sanon että ei sen enempää kuin nytkään.

Luuleeko joku tosissaan ettei EU:sta pois olevan Suomen lainsäädäntö, talouspolitiikka tai muut käytännöt olisi lähes identtisiä EUn kanssa? Toinen vaihtoehto olisi käytäntöjen harmonisointi Venäjän kanssa, ei kiitos. Katsokaa karttaa, asumistiheyttä ja ikärakennetta.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"EU eroa vaativat tarjoavat lähes poikkeuksetta vaihtoehdoksi keinoja mitä oli ennen EU:ta. Oletteko aivan varma ettei maailma ole tällä välin muuttunut?"

Tietysti maailma on muuttunut eikä vanhaan ole paluuta. Se ei silti estä, etteikö omasta valuutasta voisi puhua.

"Luuleeko joku tosissaan ettei EU:sta pois olevan Suomen lainsäädäntö, talouspolitiikka tai muut käytännöt olisi lähes identtisiä EUn kanssa?"

Voisi hyvin olla lähes identtinen. Mutta se olisi sitten meidän oma valinta missä ja mitkä ne erot olisivat.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin Vastaus kommenttiin #33

”Tietysti maailma on muuttunut eikä vanhaan ole paluuta. Se ei silti estä, etteikö omasta valuutasta voisi puhua.”

Ei tietenkään estä, tässäkin ketjussa sitä tehdään, suuriosa eurokriittisistä vieläpä ”esintyy” jostain syystä talouspolitiikan ammattilaisina...

On meillä nytkin oma lainsäädäntö. Tuskin EU erossa käytännön valinnan vapautta enempää tulisi. Suomen kokoinen maa tekee mitä isotkin, tai itkee ja tekee. Ero on siinä että nyt olemme valinneet sopivamman ”ison” kaveriksemme (emmekä Venäjää)

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Tässä lähinnä ainakin itse olen esittänyt sekä eu:n, että euron suurimmat ongelmat. En ole silmä ummessa vaatinut eroa, vaan kysynyt, että millä muulla voidaan nuo ongelmat korjata, kun eu/euron jonkinasteisella jakautumisella?

Mun näkemys on, että joko sitä jakautumista tapahtuu, tai sitten tulee liittovaltio, tai sekä että.

Kerro Jussi miten nuo ongelmat muilla kun esittämilläni tavoilla korjataan?

En esiinny talousammattilaisena. Jos esittämissäni tiedoissa liittyen talouteen on virheitä, niin niitä voi tässä henkselit paukkuen oikaista.

Olen ammattikoulun käynyt putkimiesyrittäjä. En talousammattilainen, mutta sen verran selkeä ainakin tuo euron ongelma on, että siihen ei tarvita kovin suurta tietämystä sen havaitsemiseksi.

Se hajoaminen tapahtuu haluttiin me täällä Suomessa tai ei, koska en usko, että liittovaltiota saavat ajettua riittävän nópeasti läpi, vaikka kuinka orpo ja sipilä suomessa tahtoisi.

Ei kai se voi olla liikaa vaadittu, että euron ja eun ongelmista avoimesti keskusteltaisiin, eikä niitä piiloteltaisi kuten nyt? Onko se liikaa vaadittu? Pelkäättekö eurouskovaiset puhua niistä ongelmista?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #37

"Pelkäättekö eurouskovaiset puhua niistä ongelmista?"

Sitähän nämä pelkäävät, ei media eikä hallituskaan ota mitään kantaa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Halla-aho kertoo EU:sta 23.5.2018
https://www.youtube.com/watch?v=6tbmQ1CAVrc

"miksi sitä ei ole tuotu esiin, että maahanmuttoon ei tule ratkaisua, koska hallitus odottaa mitä eu tekee."

Ei se ratkaisu yksin tuosta kiinni ole. Viime vuodet Suomi on tehnyt mitä EU sanoo. Ruotsi, Tanska ja moni muu maa ei ole totellut EU:ta. Suomi saattaa olla ainoa EU-maa, joka on totellut EU:ta.

Uskoisin, että vaikka EU ilmoittaisi, että rajat saa laittaa kiinni, niin Suomi ei kuuntele.

"Olisi helppo vetää aasinsilta EU:n tuomaan ongelmaan. Miksi näin ei tehdä?"

Mielestäni näin on jatkuvasti tehty.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Eikö kuitenkin oletus ole se, että äänestämättä jättäneiden keskuudessa eri aatesuuntien kannatus jakaantuu suurinpiirtein äänestäneiden jakuman mukaan. Samalla tavalla tasaisessaa neljän puolueen puolueen kisassa kukin 25% kannatuksellaan voisi väittää aatettaan todellisuudessa kannataavan 30-40% äänestysikäisistä. Näin päästäänkin yli sadan prosentin tuloksiin neukkutyyliin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset