Tero Ahtola Suomi takaisin!

Protektionismi vs yritystuet

Tuontiullit ollut otsikoissa ja myös yritystuet viimeaikoina.

 

Kun Trump alkoi puhua tuontitulleista noudattaakseen politiikkaa, jota vaaliohjelmissaan lupasi tuodakseen työpaikat takaisin Usaan, niin alkoi meteli.

Aivan kun tuontitullit olisi joku uusi juttu, mitä muut ei tee.  On EU:lla tuontitullit ja Aasian mailla ja kaikilla. Kaikki suojelevat omiaan tuontitulleilla ja yksittäiset valtiot vielä yritystuilla kilpaillessaan naapureittaan vastaan.

Nyt oli yritystuet taas otsikoissa, kun työryhmä ei löytänyt yhteisymmärrystä niiden karsimiseksi.

Tukia perusteltiin niin, että lähtee työpaikat jos karsitaan, kun muutkin maat tukee, niin ei pärjää muuten kilpailussa ja me hävitään.

 

Miten tuo eroaa sitten tuontitulleista, eli protektionismistä että tuetaan verohelpotuksilla joitain kotimaisia yrityksiä?

Yritystuilla kilpailu meidän kotimaisten kesken vääristyy jos osa saa yritystukia ja osa ei.

Tuet lienee usein verohelpotuksia, eli jää veroa saamatta tuetuilta yrityksiltä, jonka sitten kuitenkin uskotaan hyödyttävän kuitenkin loppupelissä.

Eli olemme kiristettyjä pakon edessä tukemaan, jotta ei työpaikat lähde ja tuosta syystä tukia ei voi karsia.

 

Jos tuontitullit olisi käytössä, niin peli olisi kaikille Suomessa sama ja noita suoria verotulojen menetyksiä ei tulisi.

 

Tuontitullien prosenttimäärällä kyetään sääntelemään, jottei kotimaiset ole liian suojattuja, mutta myös voitaisiin määritellä sen verran tullia, minkä kilpailevat maat tukee, jolloin peli olisi tasan.

 

Niitä maita, jotka ei noudata ihmisoikeus ym. sääntöjä pitäisi rokottaa isommalla prosentilla, joka painostaisi laittamaan asiansa kuntoon, mikäli haluaa markkinoillemme.

Suomi yksin ei voi vaikuttaa, mutta useamman maan joukko voisi.

Täällä on varmasti paljon lukijoita, joilla on avarampi näkemys näistä asioista, niin olisi mukava kuulla lisää aiheesta, kun itselle ei oikein avaudu, että mitä eroa noilla otsikon asioilla on ja miksi toinen on kuolema ja toinen välttämättömyys?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset