*

Tero Ahtola

"Talouden suunta ei monelle riitä onnistuneen politiikan mittapuuksi"

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/264331/c94d7bafb0

Ajatuspajan johtaja keskustan kannatuksesta: "Talouden suunta ei monelle riitä onnistuneen politiikan mittapuuksi"

 

Miten niin?

Hallituksen kannatus on juuri sillä tasolla, missä pitäisikin olla, eli pohjamudissa, kuten aikaansaannoksetkin.

Itseasiassa yllättävän korkealla, kun ottaa huomioon, että eivät ole vain täysin aikaansaamattomia, vaan lisäksi vielä hajottanut, sotkenut kaiken mihin koskenut ja kirsikkana kakussa vielä vienyt lopunkin uskon politiikkaan, joka vaikeuttaa seuraavan hallituksen työtä tulevalla kaudella.

Mitä tekemistä nykyisellä hallituksella on talouden suunnan kanssa?

Tai no tietysti ostovoimaa otti pois lomarahoista, et vähän jarrua tuli kotimarkkinoihin.

Euron devalvointi noin 30% kolmessa vuodessa johtuu EKP:n velkakirjaostoista, eli elvytyksestä, mikä on painanut euron arvoa suhteessa dollariin ja saanut tietysti euroalueen viennin nousuun.

Nyt myös Suomen.

Suomen hallituksella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Varsinkaan tällä nykyisellä. Mitä tämä nykyinen on saanut aikaan?

hajottanut aivan kaiken, kaikki on rääteillään kesken ja minkäänlaista luottoa ei ole enää mihinkään.

Jännää, et devalvointia ja protektionismia pidetään kauheana mörkönä ja kuten nytkin täysin kiistattomasti nähdään, ne on ainoat keinot, millä euroalueen taloutta ylläpidetään.

Tullimaksut suojelee ja kun euron arvo suhteessa dollariin nousi 1,5 tasolle muutama vuosi sitten , niin jouduttiin pumppaan biljoona euroja tyhjästä, jotta saatiin euron kurssi pudotettua 1,1 tasolle ja euroalueen kilpailukyky kannattavaksi.

Siinä on vaan se ongelma, et euro on mennyt kohisten ylöspäin taas ja hätyyttelee kohta jo 1,2 tasoa, joka on myrkkyä euroalueen viennille.

Toisaalta, jos kurssi jää sinne 1,15 tasolle, niin vienti saattaa vetää siinä määrin, että euroalueen inflaatio puhkaisee 2% ja Draghi lopettaa elvytyksen ja joutuu tietenkin myös nostamaan korkoja.

Nyt kun on pelkällä velan kasvattamisella menty vuosia, niin siihen päälle koronnostot on hienoinen ongelma?

Jos koronnostoille ei ole tarvetta, talous ei toimi.

Hassu yhtälö ja nykyiseksi talouden vakioksi on tullut kriisi, jota elvytyksellä tekohengitetään.

Yksi euron suurimmista ongelmista on se, että voidaan tarjota vain samaa lääkettä kaikille jäsenmaille, vaikka sairaudet olisi eri.

Eli jos Saksan talous vaatisi koronnostoa inflaatiotavoitteen ylläpitämiseksi, mutta muut maat tarvitsisi koron laskua ja elvytystä, niin mikä on lääke?

Ainoat toimivat lääkkeet, olisi euron hajottaminen ja omat valuutat, tai liittovaltio, joka on siis Kokoomuksen asia numero 1 tavoitelistalla.

Itse uskon, että omavaraisuus ja oma valuutta ovat ainoat asiat millä Suomen hyvinvointia voisi ylläpitää ja suurin uhka kansamme tasavertaisille elämisen edellytyksille on liittovaltio.

On vaikea ymmärtää, miten kokoomuksen kannatus voi olla noin kovalla tasolla?

Kai meillä sit on täällä 20% väestä rikkaita, joiden pussiin kokoomus pelaa. Luulin, että se porukka on pienempi, jolla on rahaa ja omaisuutta niin, että pärjää tuotoilla ja samalla halu ajaa alas Suomen hallitus ja liittää Suomi euroopan liittovaltioksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Päähallituspuolue kompastui kaljapullon korkkiin. He tuntevat nykyisin vain lahkolaiset äänestäjänsä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

On tietysti totta, että hyväkään talouden suunta ei riitä hallitukselle onnistumisen mittapuuksi. Toisaalta, silloin kun talouden suunta on negatiivinen, se kyllä riittää hallitukselle epäonnistumisen mittapuuksi. Näillä mittäpuilla tämä nykyinen hallitus voi saada niukun naukin tyydyttävän tai edes välttävän arvosanan, mutta edellinen hallitus oli täysi katastrofi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset